keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Singapore


Odottelua Saigonin lentokentällä
Meillä oli Vietnamiin kuukauden viisumi, ja se meni umpeen eilen 15.4. Niinpä oli aika vaihtaa maata, ja lensimme Ho Chi Minh Citysta Singaporen kaupunkivaltioon. Aikamoinen muutos! Aivan kuin olisimme astuneet täysin eri maailmaan! Singapore on miljoonakaupunki, mutta kilpailee eri sarjassa muihin Kaakkois-Aasian kaupunkeihin verrattuna. Ensinnäkin joka puolella on ihan järkyttävän siistiä, mikä johtuu Singaporen huipputiukoista laeista. Täällä ei esimerkiksi saa tiputtaa/heittää roskia kaduille, eikä sylkeä. Metrossa ei saa syödä. Purkkakin on täysin kiellettyä koko Singaporessa. Lisäksi punaisia päin ei saa kävellä, tai voi joutua vankilaan. Pitää siis käyttäytyä kunnolla!

Singaporen lentokenttä, jota on kehuttu yhdeksi maailman parhaimmista

Puhtauden lisäksi Singapore on hyvin länsimainen pilvenpiirtäjineen ja kerrostaloineen (ja hintatasoltaan...). Mutta se, mikä meitä erityisesti ihmetytti eilen, oli paikan hiljaisuus! Aivan kuin joku olisi kääntänyt volyme-napin offille. Olin varannut meille hostellimajoituksen Chinatownin alueelta, ja tietysti oletin, että Chinatown ei ole mikään hiljainen kaupunginosa. Vaan miten kävi?! Kun astuimme ulos metrosta ja kävelimme kohti majapaikkaamme, oli ihan superhiljaista verrattuna Vietnamin meteliin. Toki ihmisiä liikkuu joka puolella ja on elämää, mutta ne äänet, joihin olimme tottuneet Vietnamissa, ovat poissa. Yölläkin oli niin hiljaista, että minun oli vaikea saada unenpäästä kiinni! Hahhaa!
Täällä ei näy skoottereita, eivätkä ihmiset tööttäile toisilleen



Singapore on kulttuurien "sulatusuuni". Täällä asuu paljon ihmisiä eri kulttuureista. On kuitenkin helppo olla, sillä maan virallinen kieli on englanti ja kaikki on täällä englanniksi. Todella mukavaa! Yövymme täällä vain neljä yötä, sillä hintataso on todella kallis verrattuna muuhun Kaakkois-Aasiaan. Singapore on kuitenkin ihan hauska välietappi, pieni länsimainen hengähdystauko.

Budjettitason yöpymistä hostellissa - ja tyypillistä hostellimajoitusta kerrossänkyineen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti