sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Heipat Singaporelle

Little India
 Niin vain meni neljä yötä Singaporessa hurjan nopeasti! Perjantaina järjestimme vielä tapaamisen muiden kätköilijöiden kanssa, ja sinne saapuikin paikallisia kätköilijöitä, sekä yksi mies USA:sta. Tapaamisen jälkeen kävimme vielä kiertelemässä Singaporea, ja poikkesimme mm. Little Indiaan, joka on yksi Singaporen kaupunginosista.

Hedelmäkoju Little Indiassa
 Lauantaina kävimme vielä tekemässä viime hetken ostokset, eli ostimme mm. matkaoppaan Indonesiaan, jonne meidän seuraava lento suuntautui. Iltapäivästä olikin sitten jo aika lähteä metrolla kentälle odottelemaan lentoa. Meillä oli iltalento Balille, ja matka kesti noin 2,5 tuntia. Lensimme jo toistamiseen Jetstarin koneella, ja tällä kertaa samalla koneella tuli muitakin suomalaisia.

Singaporen lentokentällä

Tällä Jetstarin koneella lennettiin :)

Näimme kauniin auringonlaskun lentokoneesta

Balin valot näkyivät
Puoli kymmenen aikaan illalla olimme perillä Balilla. Saimme suoraan kentältä viisumit passeihin, ja otimme taksin kentältä hotellille. Täällä hotellihuoneemme maksaa kolmasosan siitä, mitä maksoimme Singaporessa komeroa muistuttavasta hostellihuoneesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti