sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Balin kaste

Terveisiä täältä päiväntasaajan eteläpuolelta!
Heräsimme aamulla hotellin aamupalalle, joka oli suorastaan loistelias Singaporen hostellin aamupalan jälkeen. Siellä tarjolla oli muroja ja paahtoleipää, kun taas täällä meille annettiin menut kouraan, joista sai valita.

Ranta
Aamupalan jälkeen lähdimme käymään rannalla. Ainakin tässä meidän lähellä ranta oli todella roskainen. En ymmärrä miten ihmiset viitsivät edes maata siellä roskien keskellä... Meitä se ei houkutellut, joten kävelimme eteenpäin rannalla ja katselimme isoja aaltoja, joita näkyi kauempana merellä.
Vaahtopäitä

Kävelimme kivetystä pitkin ihan rannan tuntumassa, ja vastaan tuli muutama pyöräilijä ja muitakin kävelijöitä. Olimme ehtineet kävellä noin kilometrin verran, kun se yhtäkkiä tapahtui ihan varoittamatta. Valtava aalto iskeytyi meidän viereen rantakiville ja ympäröi meidät suolaisen veden ja hiekan sekoituksella. Minulla oli gps kädessä, puhelin ja kamera shortsien taskussa. Samaten Mikolla oli oma puhelimensa housujen taskussa. Me kastuttiin ihan läpikotaisin, päästä varpaisiin, ja joka paikka täynnä hiekkaa! Vaikutus olisi ollut sama, jos olisimme hypänneet mereen uimaan. Niin täysin me kastuimme! Olimme varmasti aika koominen näky sillä hetkellä...

Ei siinä auttanut muu, kuin mennä vaihtamaan kuivaa vaatetta päälle hotellille, ja samalla selvittää vahinkojen laajuus. Mikon puhelin näyttäisi vielä toimivan, ja samaten minun gps. Sen sijaan minun kamerasta ja puhelimesta tuli entiset. Onneksi kameran muistikortti pysyi kuivana, joten saimme siitä vielä kuvat ulos, ja tässäpä näkyy sitten viimeiset kuvat, jotka kyseisellä kameralla on otettu. Onni onnettomuudessa, että sen pahempaa ei käynyt. Puhelimia ja kameroita saa aina kaupasta uusia.

Että tällainen tervetulokaste Balille! Loppupäivän vietimmekin sitten hotellin uima-altaalla, jossa on vähän vähemmän aaltoja... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti