keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Toinen päivä Thaimaassa, Koh Samuilla

Aurinkoinen tervehdys teille täältä Samuin saarelta!

Koh Samui on tunnettu palmuistaan

Eilen illalla kävimme vielä kiertelemässä Lamai Beachilla ja löysimme paikallisen torin, jossa myytiin kaloja, hedelmiä, lihaa yms. Kiertelyn jälkeen menimme vielä syömään, ja minua alkoi väsyttämään ihan armottomasti! Meinasin nukahtaa ruokapöytään. :D Silmäluomet tahtoivat mennä väkisin kiinni, vaikka kuinka yritin pysyä hereillä. Kello taisi olla paikallista aikaa n. 9, eli olimme valvoneet 36h yhteensä (toki lentokoneessa nukuimme vähän). Siirryimme siitä sitten takaisin majapaikkaamme, kävimme suihkussa ja menimme nukkumaan.

Ruokapaikka
Heräsimme tänään vasta klo 12, joten tulipa siinä nukuttua sellaiset 14h! Ei hassummat yöunet. Kävimme syömässä aamupalan/lounaan samassa paikassa, missä söimme eilisiltanakin. Ruoka oli hyvää ja maksoi 160bahtia juomien kanssa kahdelta (n. 3,50€).

Fried rice with chicken, juomana Lipton lemon tea
 Ruokailun jälkeen suuntasimme kauppaan, ja kävimme ostamassa piknik-tarvikkeet geokätköilymiittiä varten. Järjestin sen tässä majapaikkamme lähellä rannalla, ja paikalle tuli runsaat 2 geokätköilijää. :D Toinen oli Saksasta ja toinen Tsekistä. Hauskaa oli ja saimme kuulla hyviä matkavinkkejä.

Event book
Sen jälkeen lueskelimme kirjoja siihen asti, että alkoi tulla pimeä. Kävimme vielä iltasella uudestaan kaupassa, sekä syömässä. Nyt kello alkaa olla jo hurjan paljon, joten taidamme tästä lähteä nukkumaan. Huomenna olisi tarkoitus käydä katselemassa vähän enemmän tätä Samuin saarta. 

Thaimaalaisilla on vähän erilaiset sähkölankaviritykset

-Niina

tiistai 7. tammikuuta 2014

Helsinki - Amsterdam - Kuala Lumpur - Koh Samui

Terveisiä Koh Samuilta! Olemme perillä, jos näin voi sanoa... :D Lensimme ensimmäistä kertaa Malaysia Airlinesilla, ja kokemus oli oikein miellyttävä. Lennot olivat ajallaan ja rinkat tulivat perille. Pisimmällä, eli 12h lennolla meitä ruokittiin jatkuvasti, joten hyvin jaksoi senkin ajan istua. Mikko ehti siinä ajassa lukea Jäävirta -nimisen pokkarin ja totesi, että ei tuntunut missään! Minua vaivasi enemmän se pitkä paikallaan istuminen, ja tulinkin siihen tulokseen, että en kyllä jaksaisi tuota väliä istua lentokoneessa, jos kyseessä olisi vain jokin viikon matka...

Lentoeväät =)
 Perillä Koh Samuilla olimme paikallista aikaa tiistaiaamuna noin klo 9. Eli Suomen aikaan neljältä yöllä. Tässä pitäisi vielä jaksaa valvoa iltaan, ennen kuin voi mennä nukkumaan. Täytyy saada unirytmi kuntoon. :)

Koh Samuilla vastassa oli aurinkoinen ja kuumankostea keli. Tiedätte varmaankin sen tunteen, kun menee käymään kasvihuoneessa. Tai esimerkiksi Korkeasaaren matelijatalossa... Hikeä pukkasi samantien, kun astuimme lentokoneesta ulos lentokenttäkuljetukseen! Lentokentällä saimme leimat passeihin, ja sen jälkeen olikin pakko jo mennä vessaan vaihtamaan kevyempää vaatetta päälle. Vessasta matka jatkui minibussilla meidän yöpymispaikkaan Lamai Beachille. Kun huoneasia oli kunnossa, lähdimme kävelemään Lamain ympäristöön ja etsimme sopivaa ruokapaikkaa. Sellainen löytyikin, ja söimme maittavat "Fried rice with pork" -annokset. Ne maksoivat yhteensä 100 bahtia, eli n. 2,20€. Ei paha hinta lounaasta!

Lamai Beachin katunäkymää
Lounaan jälkeen kävimme hakemassa kaupasta vettä yms. ja sitten olikin aika käydä upottamassa varpaat Lamai beachin hiekkaan. ;)

Oih ja voih, me jäädään tänne!


Ja nyt täytyy kyllä tunnustaa, että tällä hetkellä en kaipaa yhtään Suomen talvea.... :D Toisinsanoen täällä on kaikki hyvin! Paitsi vähän taitaa matkaväsymystä olla, kun Mikko nukahti hetki sitten tuohon sängylle!


-Niina

Ps. Kirjoittelen täältä sitä mukaan, kun ehdin ja/tai tulee kerrottavaa. Eli todennäköisesti nyt alkuinnostuksessa tekstejä tulee about joka päivä, ja jonkun ajan päästä niitä tulee ehkä kerran viikossa. Mutta yritän pitää teidät ajan tasalla, ja jos alkaa näyttää siltä, ettei blogia ole hetkeen päivitetty, niin pistäkäähän muistutusviestiä tulemaan. ;) 

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kalajoki-Oulu-Helsinki

Mikon äiti ja sisko kävi tänään heittämässä meidät Oulun lentokentälle. Sieltä lähdettiin Norwegianin kyydissä Helsinkiin. Yövymme lentokenttähotellissa ja aamulla olisi sitten luvassa aikainen herätys.

Hyviä unia!



perjantai 3. tammikuuta 2014

Pakkaamisen ihanuus ja kamaluus

Olen pakannut. Rinkka painaa tällä hetkellä n. 14kg, mikä on minulle ihan kohtuullinen kantomäärä. Suurinpiirtein sen verran rinkkani painoi viime vaelluksellakin Kevolla. Onhan se mahtavaa, että kaikki mitä tarvitsen, tulee kulkemaan rinkassani.


Toki tässä nyt tulee vähän huijattua, sillä osa tavaroista kulkee myös päivärepussa. Eli ihan kaikki ei ole rinkassa pelkästään... Huomenna täytyy vielä viimeisen kerran käydä rinkka läpi, ja samalla miettiä voisiko sieltä vielä jotakin jättää pois. Viimeisimpänä vaihdoin vielä tavallisen pyyhkeen kevyempään harsopyyhkeeseen, joka on minulla ollut yleensä vaelluksillakin mukana. Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyy osa tavaroista, jotka löytyvät rinkastani tällä hetkellä. Tietysti yhteisiä tavaroita on myös Mikon rinkassa, ja on helppo lähteä kaksin, kun yhteiset tavarat voi jakaa molempien rinkkaan. Niitä ovat mm. matkaoppaat, lääkkeet ja läppäri. Katsotaan, jos tässä saisi vielä jonkinnäköisen varustelistan kirjoitettua tänne... Jos siis jotakuta sattuu kiinnostamaan, että mitä me kannetaan mukana. :D

Kevon kanjoni kesällä 2013.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi vaihtui sateisissa merkeissä


Vuosi vaihtui viime yönä ja nyt edessä on uusi vuosi 2014 uusine kujeineen! Käytiin eilen viettämässä iltaa Mikon siskon perheen luona ja sen jälkeen mentiin Mikon kotiin saunomaan. Sen verran satoi vettä, ettei viitsinyt pihalla katsella raketteja. Ihan hullua tällainen keli! Enpä muista toista samanlaista uuttavuotta kelien puolesta.


Tänä aamuna nukuttiin pitkään, ja nyt päivällä käytiin läpi matkatavaroita. Eipä ole enää montaa päivää jäljellä, joten eikös nyt voi vähän fiilistellä tämän biisin myötä:


Enää neljä yötä jäljellä! Lennämme sunnuntaina Helsinkiin, josta matka jatkuu maanantaiaamuna Thaimaata kohti.

-Niina