torstai 29. tammikuuta 2015

Samuin auringossa

Laem Sor Beach Disc Golf Course

Noniin. Aika kuluu täällä ihan siivillä ja yhtäkkiä sitä vain huomaa, että päivä on muuttunut illaksi ja on tullut pimeää. Sunnuntaipäivä kului meillä (ylläriiiiiiiiii) frisbeegolfin parissa, sillä lähdimme saaren eteläpäätyyn viikkokisoihin. Laem Sor Beachin läheisyydestä löytyy saaren toinen frisbeegolfrata, jossa on 18 väylää. Nigelin rata Mae Namissa on kuulemma kuitenkin parempi. ;)

Pelailua
 Maanantaina kävimme uudestaan räätälillä sovittamassa pukujemme raakileita. Puvut olivat vasta 20% valmiit, joten sovituksessa vain varmistettiin mitat. Olihan se kuitenkin jännittävää nähdä, miten räätälit olivat alkaneet valmistella pukujamme. :) Räätälireissun yhteydessä kävimme myös ajelemassa skootterilla vähän siellä sun täällä, ja samalla vierailimme yhdellä Samuin kuuluisimmista nähtävyyksistä, eli jättimäisellä Buddha-patsaalla (kuva alempana tässä postauksessa).

Tämä onkin sitten viimeinen sneak peek. ;) Enempää emme paljasta!
Tiistaina minulle iski flunssa, joten vietimme päivän majapaikkamme uima-altaalla lueskellen kirjoja. Kävimme myös hierojalla ja Mikko otti itselleen niska-hartiahieronnan. Flunssan takia minä uskaltauduin ottamaan vain jalkahoidon sillä välin.

Yksi Samuin kuuluisimmista nähtävyyksistä on valtava, n. 12m korkea Buddha-patsas
Keskiviikkona oli jälleen vuorossa frisbeegolffia Nigelin radalla. Siellä sitten menikin iltaan asti, koska Nigel järjesti viikkokisat joihin Mikkokin osallistui. Sunnuntaina on sitten vuorossa ne oikeat, isot kilpailut (Samui Swine Classic) joita Mikko on odottanut kovasti. 


Tänään torstaina kävimme jälleen räätälin luona sovittamassa pukujamme. Nyt puvut olivat jo 80% valmiit ja räätälit olivat tehneet todella hyvää työtä. Enää jäljellä on muutamia pikkukorjauksia, ja lauantaina käymme vielä viimeisen kerran sovittamassa varmistamassa pukujemme istuvuuden. Tällaista siis tänne meille... :) Tottakai päiviin on myös mahtunut lämpimiä ja aurinkoisia päiviä täällä tropiikissa, sekä hyvää thaimaalaista ruokaa. Niina kiittää ja kuittaa täältä Samuilta. Ps. Eräs ulkomaalainen tuttavani toivoi, että kirjoittaisin jonkin verran myös englanniksi, joten älkää ihmetelkö jos teen välillä tiivistelmiä englanniksi.

Thai-ruokaa

At the moment we are on holiday in Koh Samui, Thailand. Time is passing by really quickly because we have already been here one week. Mikko loves to play disc golf so we have been visiting our friend's disc golf course almost every day. There will be a big disc golf event on Sunday so Mikko has been also practising for the competition. There are actually two courses in Koh Samui, one located in Laem Sor Beach and the one our friend owns is located in Mae Nam. We have also been visiting a tailor in Chaweng beach. Mikko's suit and my dress should be ready on Monday. Can't wait! ;) On Tuesday I got a flu but I'm getting better now. At least that's what I'm telling myself. Stop being sick, Niina! Don't waste your holidays. Well what else... We have been sight-seeing (we saw the big golden Buddha statue), eating delicious thai-food, sunbathing, reading books, etc etc. 

Last year we had our amazing ½ year trip around South-East Asia, NZ and Australia so it's great to be back on Thailand and Koh Samui where our trip started last year. This short holiday reminds us how lucky we were because we had a chance to travel such a long time. 

Meri huuhtoo rantaan monenlaista tavaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti